Kaverikoirajaosto
Jaoston puheenjohtaja ja
Etelä-Hämeen kennelpiirin kaverikoiravastaava:
Minna Leino
ehkp.kaverikoiravastaava@gmail.com
Kennelliiton kaverikoiratoiminta on pyyteetöntä vapaaehtoistoimintaa, jossa koiran avulla pyritään tuomaan iloa ja elämyksiä ihmisille, joilla ei ole mahdollisuutta oman koiran pitoon. Toiminnan tavoitteena on ihmisten ilahduttaminen ja piristäminen. Kaverikoiratoiminnassa koiranomistajat vierailevat koiriensa kanssa eri kohderyhmien kuten lasten, kehitysvammaisten ja vanhusten luona. Vierailukohteita voivat olla siten esimerkiksi laitokset, koulut, päiväkodit ja päiväkeskukset.
Etelä-Hämeen Kennelpiirin alueella toimii sekä Hämeenlinnan että Riihimäen kaverikoirat. Uusia koirakoita koulutetaan mukaan toimintaan ympäri vuoden.