Näyttelykoirakilpailu

Etelä-Hämeen Kennelpiirin Näyttelykoirakilpailun säännöt

  • Vuoden Näyttelykoira-palkinto myönnetään vuosittain parhaiten kotimaisissa näyttelyissä menestyneelle koiralle.
  • Vuosittainen kilpailukausi on kalenterivuosi 1.1.-31.12.
  • Kilpailevan koiran omistajan tai omistajien on asuttava Etelä-Hämeen Kennelpiiri ry:n alueella. Mikäli kyseessä on yhteisomistuksessa oleva koira, jonka omistajat asuvat eri kennelpiirien alueella, ratkaisee omistusoikeuden koiran vakinainen pitopaikkakunta.
  • Palkintoa anotaan Etelä-Hämeen Kennelpiiri ry:ltä kilpailukautta seuraavan tammikuun 31. päivään mennessä.
  • Pistelaskussa huomioidaan viisi (5) parasta tulosta Suomen Kennelliiton hyväksymistä virallisista näyttelyistä eli kansainvälisistä ja kaikkien rotujen näyttelyistä, ryhmänäyttelyistä sekä rotujärjestöjen erikoisnäyttelyistä.
  • Yhteispistemäärien mennessä tasan huomioidaan 6. jne. tulos kunnes voittaja on selvillä.
  • Palkinnon myöntämisestä päättää Etelä-Hämeen Kennelpiiri ry.
  • Näitä sääntöjä voi muuttaa vain Etelä-Hämeen Kennelpiiri ry.
  • Palkinto jaetaan Etelä-Hämeen Kennelpiiri ry:n vuosikokouksessa.
    KV  KR  R ER 
BIS-12520--
BIS-22419--
BIS-32318--
BIS-42217--
RYP-1191410-
RYP-218139-
RYP-317128-
RYP-416117-
ROP55310
VSP---8

Pisteitä laskettaessa kunkin näyttelyn paras sijoitus on se minkä mukaan pisteitä tulee. Esimerikisi, jos koira on BIS 3 kaikkien rotujen näyttelyssä, saa se pisteet BIS-sijoituksesta (18p.).

Säännöt on hyväksytty Etelä-Hämeen Kennelpiirin hallituksen kokouksessa 16.4.2003.